Itsenäisyyttämme seuraavia iltoja ovat meillä värittäneet puhelinsoitot. Sekä minulle että puolisolleni soitetaan.Välillä soittaa äiti, välillä isäni. Äiti ei osaa käyttää kännykkää, joten isäni lienee valinnut numerot valmiiksi.  Äiti itkee eikä saa sanottua mitään ymmärrettävää. Rauhallisesti, puolisoni ja minä, yritämme ymmärtää sitä mitä ei voi ymmärtää. Miten se, joka rakastaa voi toimia tuolla tavalla.
Isäni ääni on maustettu koskenkorvalla, katkeruudella ja vihalla. Usein hän kysyy miten hän joutuu näin paljon kärsimään. Ihmettelen aina mistä hän niin paljon kärsii? Hänellä on tällä hetkellä kaksi täyspäistä lasta ja sairas vaimo. Onko se nyt niin kamalaa?
Mekin selviydyimme. Siitä kaikesta, mitä ei koskaan ollut.